Klassinen aloitus. Here goes. Enpä ole koskaan suunnitellut kirjoittavani blogia, miksiköhän, sillä koko elämäni olen puinut vaikeimmat asiat kirjoittamalla. Toisaalta olen myös kirjoittanut hyvistä asioista, puhunut paljon ja kirjoittanut kirjeitä kaikille jotka vain jaksavat lukea. Voisi siis sanoa, että minulla on aina asiaa. Kenelle tahansa.

Joten mikäli jotakuta kiinnostaa, niin kerron hieman itsestäni. Olen siis 28-vuotias nainen. Se ei kylläkään mitenkään määritä minua, sillä harvoin koen olevani nainen ja yhtä harvoin muistan ikäni oikein ensiyrittämällä. Ei sillä ettäkö kokisin olevani mies, tyttö takuulla, mutta ehkä vain en pidä itseäni vielä aikuisena. Toisaalta olen pikkutytöstä asti ollut hyvin pikkuvanha ja kuvitellut aina tietäväni kaiken. Vaadin kunnioitusta ja kimpoilen seiniltä jos joku erehtyy tytöttelemään minua. Kuten jo tästä pätkästä arvata saattaa olen horoskoopiltani kaksonen. Ei sillä että uskoisin horoskooppeihin, mutten sano ettenkö uskoisi. Olen hyvin kaksijakoinen persoona.

Syy siihen että blogini käsittelee laihdutusta, on siinä, että laihdutan aina. Jos en laihduta, ajattelen sitä, suunnittelen sitä tai kiroan sitä että koen tarvetta laihtua. Kiroan sitäkin, ettei se ole pelkästään korvieni välissä, vaan minun on todellakin tarpeellista laihtua. Olen mahdollisesti ääripäässä kaikessa mitä teen. Siksi olenkin hyvin lihava. Siis erittäin. Olen 175 cm pitkä ja painoni sahaa 130 kg tuntumassa jo monettako lie vuotta. Pahimmillaan se oli edellisen kesälomani jälkeen, kun vaaka näytti 138 kg lukua (BMI 45,1) ja päätin lopettaa syömisen. Niin, kerroinhan liikkuvani ääripäissä. Kun sitten parin päivän päästä totesin, etten voi olla syömättä, masennuin. Olen hyvin päättäväinen kun sillepäälle satun ja siksi tosiaan ajattelin 28-vuoden kypsässä iässä, että voin lopettaa syömisen. Kun sitten taas katsoin itseäni peilistä ja tein reality checkin, tein myös elämäntapamuutoksen. Olen syönyt vähemmän, vielä vähemmän ja välillä sitten taas enemmän tai muuten vaan totaalisen väärin. Ja välillä myös onnistunut jossakin.

En jaksa liikkua. Siis, I can't be bothered.  Se on tylsää, ikävää ja mitä sitäpaitsi tekisin!? Niinniin, painonpudotus vaatii liikuntaa. Ei todellakaan vaadi. Joten säästäkää kommenttinne jollekulle jota kiinnostaa. Aivan marginaalinen osa mistään itsensä rasittamismuodosta kiinnostaa minua, ehkä kokeilen niitä joskus, mutten nyt. Tällä hetkellä keskityn saamaan ruokavalioni kuntoon, joten otetaanpa se projektiksi, ennenkuin aletaan meuhkaamaan sauvakävelystä tai muista ah-niin-kiinnostavista urheilulajeista.

Olen nyt laihduttanut vuoden vaihteesta, viikoittaiset punnitukset ovat perjantaisin ja lupaan ja vannon tässä pyhästi, etten tule valehtelemaan tuloksistani tässä blogissa. Jos sanani syön niin mörökölli minut vieköön. Tämä tässä oli ihan vain itseäni varten, sillä jos jotain lupaan, niin sen myös pidän. Johtunee paljolti tuosta mentaliteetista, etten juuri lupaile asioita. No mutta, edistystä tähän asti on tullut 7,4 kiloa. Joo, tahtihan on aivan minimaalinen, mutta kiviäkö kiinnostaa? Ensimmäisellä viikolla laihduin rapiat kolme kiloa, kun nesteet lähtivät liikkeelle, sitten laihduin, lihoin, laihduin, laihduin, lihoin... Well, you get the picture. Uskomatonta kivireen raahaamista tämä on ollut, mutta loppupeleissä olen onnellinen että tuonkin verran on jo varreltani painoa sulanut.  Ja lisää aion pudottaa. Aion todistaa kaikille että tämä onnistuu. Aion painaa vaikka pelkällä sisulla läpi harmaan kiven, silloinkin kun muut ympärilläni ovat tarpeeksi fiksuja kiertämään sen.

Itseasiassa huomaan kyllä ajattelutavoissani muutoksen. Olen laihduttanut niin monesti ja niin monin tavoin, että olen tietoinen keskimäärin kaikesta, mitä maailmalla laihdutuksesta puhutaan. "Se ei ole dieetti, se on elämäntapamuutos", "Kaikki voivat laihduttaa, se on kiinni siitä että kuluttaa enemmän kuin syö" ja "Jätä rasvat/sokerit/jauhot/lihat/kalat/kissat/koirat/vesinokkaeläimet syömättä ja korvaa ne kuiduilla". Oh jebus, ihan niinkuin noiden hokeminen olisi ketään koskaan auttanut. No ei minua ainakaan. Se vaati sen, että jossain vaiheessa, se kaikki alkoi vain olla liikaa, ja pohjalla oltuani, ensimmäistä kertaa kukaan ei heittänytkään perääni lapiota, ja kertonut että voisin olla syvemmälläkin. Lopultakin aivoissa vain naksahti ja yhtäkkiä pystyin hillitä itseäni. Edes välillä. Ennen, kun minulla oli nälkä, saatoin sisäänhengittää kasan ruokaa hetkessä ja jääkaapistakin kelpasi syötäväksi myös se valo. Nykyään pystyn odottamaan ja pohtimaan tilannetta. Ilo ja ylistys; minulla on jo neljävuotiaan itsehillintä!

Tänään BMI:ni on 41,4. Kerron sen ylpeydellä. Näin anonyymisti. Voin olla ylpeä, että tiedän ja osaan soveltaa tarpeeksi asioita, joista on minulle hyötyä. Olen aina ollut hyvä laihduttamaan, mutta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, nyt osaan ensikertaa myös laihtua. Otetaan sille! (lasi vettä)