Aina sillointällöin on vähän huono omatunto siitä etten saa kirjoitettua. Yleisön painostuksesta, yritän taas.

Eli, paljon on tapahtunut. Olen taas uudessa työpaikassa, tosin jälleen vain projektimuotoisesti. Sanoo laki tauoista mitä tahansa, niin tässä paikassa ei ole mahdollista syödä työaikoina. Eipä sillä - en minä niitä ruokataukoja kaipaakaan! Minä syön silloin kun on nälkä ja se meinaa sitä, että ruokaa tulee syötyä ehkä kerran - kahdesti päivässä. Aamulla ja illalla. En jotenkin tosissaan vieläkään ole saanut aivoihini iskostumaan sitä, että olisi hyvä syödä vähän ja usein. Vaikka tavallaan ymmärrän teorian, niin minusta tuntuu järkevämmältä että syön harvoin. Kun ei ole nälkä muuten! Saako tuo pitkä syömättömyys minut sitten valitsemaan huonoja ruokia, kun vihdoin syön, vai onko aineenvaihduntani syömättömyyden takia niin sekaisin, etten laihdu vaikka söisin kuinka terveellisesti hyvänsä... Jokatapauksessa en tunnu laihtuvan, varsinkaan silloin, kun tarkkailen kaikkea suuhunpantavaa ja kelloa siinä samalla.

Kilpparitestit tehtiin ja ravitsemusterapeutin kanssa istuttiin hetki. Ei mitään hyötyä. Rauhaseni toimivat kuten pitääkin ja terapeutti jauhoi samaa sataan kertaan kuultua huttua. I don't care! Se ei ole toiminut minulle, uskokaa tai älkää! Okei, edelleen ymmärrän kyllä, että on vaikea uskoa että joku ei laihdu järkevällä ruokavaliolla. Muttakun ei niin ei.

Vaikka en tavallaan ole koko tänä aikana haistattanut pitkiä ruokavalioni tarkkailulle, annoin sen ehkä välillä lipsua. Saatoin syödä nameja useammin kuin kerran viikossa, mutta pääosin pysyin niillä oikeilla urilla. Olen kuitenkin nyt taas joitain viikkoja syönyt järkevästi. Siis en oikeasti mitenkään järkevästi (jos ajatellaan noita ruoka-aikoja), mutta lopettanut (tai rajoittanut erittäin tehokkaasti) namit, rasvaiset ruoat ja leivonnaiset. Syönyt hyviä kotiruokia ja salaatteja. En tarkkaile annoskokoja enkä mieti hiilihydraatteja. Jostain syystä niiden tarkkailun aloittaminen lopettaa aina laihtumiseni. Kesäloman aikana keräsin varrelleni 2 kiloa lisää. Nyt kolmen viikon aikana on tippunut 2,7 kiloa. Toivottavasti tahti jatkuu, toiveet on ainakin kovat!

Ja sitten se eniten mielenpäällä ollut asia. Josta en tiedä kertoisinko kenellekään vai en. Mutta... Minä plussasin.

Eli siis. Olen raskaana. Minusta tulee äiti. Ehkä.

Pessimisti ei pety, joten en vielä odota suuriakaan. Ensimmäiset neuvolat ja lääkärit on käymättä ja en suostu ajattelemaan asiaa sen tarkemmin, ennenkuin näen omin silmin pienen sydämen sykkivän ultran ruudulla. Saas nähdä osaanko hengittää vapaasti sen jälkeenkään, lihavuuden vuoksi keskenmeno on suuri riski jatkossakin. Ehkä maaliskuussa pelkoni loppuu, kun (jos!!) saan vauvan syliini. Siis siitähän se kaikki vasta alkaa - tiedän - mutta sen jälkeen en ole niin suuressa vastuussa pienen hyvinvoinnista joka kerta kun työnnän ruokaa suuhuni. Olen edelleen pelottavan lihava ja vaikka neuvolan täti oli puhelimessa kannustava, pelkään tekeväni pahaa itselleni ja lapselle, tulemalla raskaaksi nyt. Muttakun biologinen kello on lopettanut tikittämisensä jo pari vuotta sitten, ja karjunut päässäni suoraa huutoa siitä asti. Minusta tuntui, että nyt on pakko. Pakko yrittää lisääntyä. Me haluamme lapsen!

Motivaatio on ainakin kohdallaan, takuulla! Ja tiedän, että laihduttamista ei suositella (tai se jopa kielletään) raskauden aikaan silloin kun ylipainoa on 10-20 kiloa. Kun sitä on 40-50 kiloa, saan laihduttaa ihan niin paljon kun haluan! Vauva saa takuulla kaikki tarvitsemansa rakennusaineet ruoastani, sillä laihduttaessani ruokavalioni on sata kertaa terveellisempi kuin koskaan muulloin ja vaikka söisin kaloreita yli 2000 päivässä, todennäköisesti laihdun silti. Siis ainakin terkan mukaan. Aineenvaihduntaan raskaus myös vaikuttaa positiivisesti, joten josko nyt onnistun?